JOSEPH SMITHIN ENSIMMÄISTÄ NÄKYÄ VASTAAN ESITETTYJEN KOLMEN TODISTELUN ARVIOINTIA
Steven C. Harper
Alkuperäinen artikkeli:
Steven C. Harper 2012: Evaluating Three Arguments Against Joseph Smith’s First Vision. Interpreter: A Journal of Mormon Scripture. Vol 2, 17-33
Artikkeli on saatavissa osoitteessa https://journal.interpreterfoundation.org/evaluating-three-arguments-against-joseph-smiths-first-vision/
sivu 1
Tiivistelmä: Joseph Smithin ensimmäisen näyn aitoutta vastaan on historiallisesti käytössä ollut vain kolme todistelun perusmallia Ne kaikki alkavat a priori oletuksella, että sellaista näkyä ei yksinkertaisesti olisi voinut tapahtua. Todistelut alkoivat metodistipapista, jolle Joseph kertoi näystään, kirjailija Fawn Brodiesta ja pastori Wesley Waltersista. Saarnaajan kritiikkiä selittää metodismin etääntyminen uskonnollisesta hurmoskokemisesta. Fawn Brodien osoitetaan laatineen innovatiivisia mutta puutteellisia todisteluja omaksumassaan kapea-alaisessa näkökulmassa, jonka mukaan Joseph oli huijari - johtopäätös, joka ei sallinut uusien todisteiden vaihtoehtoisia tulkintoja. Waltersin osoitetaan laatineen paikkansapitämättömiä väitteitä epäolennaisten todisteiden ja kielteisten todisteiden pohjalta, ymmärrettävän päättäväisesti pyrkiessään heikentämään Joseph Smithin uskottavuutta. Josephin näkyyn ahdasmielisesti uskovat voivat samoin tehdä perusteettomia olettamuksia, elleivät he rakenna aivonta suhdetta Josephin luomaan rikkaaseen historia-aineistoon. Näkyyn kohdistuvan uskon tulisi olla sopusoinnussa kriitikoita kohtaan osoitetun kristillisen empatian ja kohteliaisuuden kanssa.
 |
| Luontokuvat tämän artikkelin yhteydessä ovat somisteita, ne eivät liity sisältöön. Näiden kaikkien kuvaaja on Eeva Kennedy. |
Lukuisat kirjat ja paljon useammat verkkosivustot ahkeroivat heikentääkseen uskoa Joseph Smithin ensimmäiseen näkyyn. Historiallisesti tämä kritisointi on muotoutunut ainoastaan kolmesta pääasiallisesta todistelutavasta, joita eri kriitikot ovat toistaneet ja jotka ovat ajankohtaisia nykyäänkin. Ensimmäinen perustelu syntyi, kun pappi, jolle Joseph kertoi näystään, ilmoitti ettei näinä aikoina ollut mitään sellaista kuin näyt.
Yli sata vuotta myöhemmin, kirjoittaen taidokkaasti ja tyylillä peittääkseen perusteluidensa puutteita, Fawn Brodie väitti, että Joseph sepitti näkynsä vuonna 1838, vuosia sen jälkeen kun hän sanoi sen tapahtuneen. Sitten, sukupolvi myöhemmin, kolmas todistelu ilmaantui Wesley Waltersin väittäessä Josephin keksineen tarinan herätysliikkeestä läntisen New Yorkin alueella vuoden 1820 tienoilla. Walters väitti, että historiallisen näytön puuttuminen "todisti", ettei seudulla ollut herätysliikettä ja näin ollen ei siitä seuraavaa näkyäkään. Joillekin on ilman muuta selviö, ettei ollut mitään sellaista kuin näyt, että Joseph ei onnistunut mainitsemaan kokemustaan vuosiin, ja että hän valmisti ristiriitaisia selontekoja, jotka eivät täsmää historiallisten tosiasioiden kanssa. (1)
Kukin kolmesta perustelusta alkaa oletuksesta, että Josephin ensinäkyä ei yksinkertaisesti voinut tapahtua, ei ainakaan siten kuin hän kuvaili. Filosofit kutsuvat sellaista lähtökohtaa ilmauksella a priori, latinankielisellä termillä, joka viittaa tietoon, joka on pohjimmiltaan edellytettävissä tai itsestään selvä. Toisin sanoen, apriorinen tieto ei nojaudu todentamiseen omakohtaisen kokemuksen pohjalta, vaan se perustuu määritelmiin, laajasti hyväksyttyhin uskomuksiin, ja järkeviin olettamuksiin. Sitä vastoin tietoa, joka on peräisin kokemuksesta, kutsutaan termillä a posteriori. Josephin ensimmäisen näyn selontekojen epistemologinen sisältö on a posteriori. Hän todisti, että hän todella oli kokenut jumalallisen ilmestyksen. Hänen kriitikoidensa vastaväitteiden epistemologinen lähtökohta on yleensä a priori. He tietävät, että se mitä Joseph sanoi tapahtuneen ei voinut tapahtua, koska kaikki järkevät ihmiset tietävät että sellaisia asioita, kuin taivaalliset näyt, ei tapahdu.
Sivun 1 viite:
(1) Esimerkiksi Vogel, Dan 2004: Joseph Smith: The Making of a Prophet. Salt Lake City: Signature Books, xv.
Metodistisaarnaaja
"Muutaman päivän kuluttua siitä, kun olin saanut tämän näyn", Joseph selosti, "satuin erään metodistisaarnaajan seuraan", joka oli myötävaikuttanut uskonnolliseen kiihkoon. "Käytin hyväksi tilaisuutta kertoa hänelle saamastani näystä. . . . Hämmästyin suuresti hänen käyttäytymistään; hän ei suhtautunut kertomaani ainoastaan kevyesti vaan sangen halveksuvasti ja sanoi sen kaiken olevan Perkeleestä, ettei näinä aikoina ollut mitään sellaista kuin näyt ja ilmoitukset, että kaikki sellainen oli lakannut apostolien mukana ja ettei niitä enää koskaan tulisi olemaankaan." (Joseph Smith - historia 1:21). Kaikki saarnaajan lähtökohdat olivat a priori, nimittäin:
- Josephin kertomus oli paholaisesta.
- Ei ollut mitään sellaisia asioita kuin ilmoituksia aikana, jota Dickens myöhemmin kutsui 'rautateiden aikakaudeksi'.
- Näyt tai ilmoitukset olivat lakanneet apostolien myötä.
- Koskaan ei tulisi enää olemaan näkyjä.
Vastaus piilee siinä, että ymmärtää metodistisaarnaajalle Josephin seudulla vuonna 1820 asetetut paineet. Joseph ei nimeä saarnaajaa, jolle hän kertoi näyn. Ei ole selvää, oliko hän George Lane, jonka ansioksi Josephin veli William ja Oliver Cowdery lukivat Josephin hengellisen heräämisen. Josephilla on saattanut olla tilaisuus käydä kuulemassa pastori Lanea tai keskustella hänen kanssaan enemmän kuin kerran hänen saarnaamistoimensa aikana, mikä usein toi hänet Pennsylvaniassa sijaitsevasta kodistaan Josephin seudulle vuoden 1819 ja 1820-luvun alun välillä. (2) Oli myös paikallisia metodistisaarnaajia, joille Joseph saattoi selostaa kokemustaan. Kaikki olivat tietoisia, siitä että metodismi suuntautui pois sellaisista hengellisistä kokemuksista, joita Joseph kuvaili, paimentaen kohti oletettavasti kunniallisempaa, enemmän järkeenkäyvää uskontoa. John Wesley, metodismin perustaja, oli huolissaan siitä, että metodistit saattaisivat lisääntyä eksponentiaalisesti lukumäärältään, vain tullakseen 'kuolleeksi lahkoksi, omaksuen uskonnon muodon ilman sen voimaa.' (3) Ja metodismi todellakin kasvoi runsaasti, koska se otti vakavasti Josephin kaltaisten ihmisten väitteet. Liikkeen saarnaajat kannustivat henkilökohtaisia kääntymyksiä, jotka sisältävät syvällisiä kokemuksia Jumalan kanssa, kuten näkyjä ja ilmoituksia. Mutta sittemmin, kuten Wesley oli pelännyt, metodismi kehittyi vähemmän suopeaksi tällaisille ilmenemismuodoille. (4) Josephin aikuistuessa metodismi oli kiusaantumassa ilmiöihin, joita kunnioitettavat ihmiset pitivät sen emotionaalisina ylilyönteinä. Metodismi oli noussut vastaamaan niiden monien ihmisten tarpeisiin, jotka eivät löytäneet kirkkoa, joka ottaisi heidän hengelliset kokemuksensa vakavasti. Kuitenkin metodismin ilmiömäinen kasvu toi muassaan siirtymisen laidalta valtavirtaan.
Joseph oli todennäköisesti kovin naiivi näkemään tätä muutosta, joka on nykyaikana helpompaa nähdä historian näkökulmasta, kuin se oli Josephin ajan ihmisille. Luultavasti Joseph tiesi ainoastaan, että hän oli saanut kipinän metodismista ja halusi tuntea samaa hengellistä voimaa kuin ihmiset, joita hän näki ja kuuli kokouksissa. Lopulta hän koki tuon voiman kohdatessaan taivaalliset sanansaattajat metsässä, kuten niin monet metodistikäännynnäiset, saarnaajiensa kannustamina näyttivät kokeneen ennen häntä. Niinpä Josephille oli järkytys, kun saarnaaja vastusti sitä, minkä hän oletti olevan tervetullut uutinen.
Saarnaaja taas saattoi olla kuullut viestejä Josephin kertomuksesta, mikä johti hänet vastaamaan torjuvasti, varsinkin jos Joseph kertoi kuinka hän oli saanut tietää, että uskonnolliset opettajat puhuivat hyvää Jumalasta mutta kielsivät hänen voimansa. Kukaan metodistisaarnaaja ei halunnut kuulla, että hänen liikkeensä perustajan pelko oli toteutunut. Kuitenkin vuoden 1820 tienoilla monet tällaiset saarnaajat olivat huolissaan siitä, mitä lähes kahdensadan vuoden ajan oli nimitetty 'entusiasmiksi' [innostus, into], mikä ilmaisu on 'johdettu kreikankielisesta ilmauksesta en theos, mikä merkitsee jumaluuden täyttämäksi tai innoittamaksi tulemista' (5) Entusiasmista syyttäminen Joseph Smithin maailmassa ei ollut kohteliaisuus. Se tarkoitti, että jotakuta pidettiin henkisesti epävakaana ja järjenvastaisesti toimivana. Metodistit olivat useiden sukupolvien ajan yrittäneet kävellä heikolla jäällä, arvostaen aitoa hengellistä kokemusta, kuitenkin pysyen riittävän kaukana entusiasmista. Nuori Joseph todennäköisesti ei ollut virittäytynyt tuohon metodistiteologien työstämään hienostuneeseen eroon. Hän selosti saarnaajalle sen, minkä hän ajatteli olevan korkealle arvostettu kokemus, joka muistutti muiden vilpittömien kristittyjen vastaavanlaisia, mutta hänen selontekonsa näystään vastaanotettiin kiusallisena esimerkkinä entusiasmista ja sen vuoksi sitä paheksuttiin.
Sivun 2 viitteet:
(2) The Latter Day Saints’ Messenger and Advocate (Kirtland). Lokakuu 1834, 42. Dmith, William 1883: William Smith on Mormonism. Lamoni, Iowa, 6. Deseret Evening News (Salt Lake City). 20. tammikuuta 1894, 11. Porter, Larry C. 1969: Reverend George Lane—Good ‘Gifts,’ Much ‘Grace,’ and Marked ‘Usefulness’. BYU Studies 9/3 (Kevät 1969): 336.
(3) Wesley, John: Thoughts upon Methodism. teoksessa Davies, Rupert E., toim.: The Methodist Societies: History, Nature, and Design, Vol. 9 sarjassa Ward, W. Reginald ja Heitzenrater, Richard P., toim. 1984-: The Bicentennial Edition of the Works of John Wesley. Nashville: Abingdon, 527.
(4) Jones. Christopher C. 2011: The Power and Form of Godliness: Methodist Conversion Narratives and Joseph Smith’s First Vision. Journal of Mormon History 37/2 (Kevät 2011), 88–114. Butler, Jon 1990: Awash in a Sea of Faith: Christianizing the American People. Cambridge: Harvard University Press, 241. Wigger, John H. 1998: Methodism Transformed. Teoksessaan Taking Heaven by Storm: Methodism and the Rise of Popular Christianity in America. Chicago: University of Illinois Press.
(5) Taves, Ann 1999: Fits, Trances, & Visions: Experiencing Religion and Explaining Experience from Wesley to James. Princeton: Princeton University Press, 17.
Fawn Brodie
Fawn Brodie antoi pitkälti muodon Josephin ensimmäisen näyn viimeaikaisemmille skeptisille tulkinnoille. Hän ilmaisi ensimmäisenä merkittävimmät moitiskelut, joita muut ovat sittemmin omaksuneet ja julkaisseet ja jotka nykypäivänä edelleen ovat laajalti levinneinä. Ensimmäisessä kirjoittamassaan Joseph Smithin elämäkerran painoksessa (1945) Brodie lainaa hänen historiaansa vuodelta 1838, sitä, josta lainattu ote on Kallisarvoisessa helmessä. Brodie kertoi, että hänen pyrkimyksensä tehdä tutkimustyötä MAP-kirkon arkistossa tehtiin tyhjäksi.(6) Esimerkiksi hän oli yrittänyt päästä lukemaan Josephin päiväkirjaa vuodelta 1832, mutta se oli häneltä evätty. Vaikka tämä asiakirja ei sisällä selontekoa Josephin ensimmäisestä näystä, sekä hänen kirjekirjansa vuodelta 1832 että päiväkirjansa vuodelta 1835 sisältävät. Näiden selontekojen löytäminen ja julkaiseminen saivat odottaa 1960-luvulle saakka, jolloin Brodie työstäisi ne toiseen kirjansa painokseen. Tietämättä todisteista, jotka osoittivat, että Joseph oli toistuvasti raportoinut näystä aikaisemmin kuin hän oli tunnistanut, Brodie päätteli, ettei kukaan ollut puhunut näystä vuosien 1820 ja noin 1840 välillä. Hän tulkitsi, että hänellä olevien todisteiden täytyi merkitä, että Joseph oli sepittänyt näyn vuoden 1837 pankkikriisin vanavedessä, "kun syntyi tarve loistavan perinteen nostattamiseen". (7)
Hän ei muuttanut oletuksiaan eikä johtopäätöksiään tarkistaessaan Josephin elämäkertaa sen jälkeen kun vuosien 1832 ja 1835 selonteot oli löydetty ja julkaistu. Hän ei harkinnut uudelleen tulkintaansa todisteiden valossa, jotka osoittivat, että Joseph oli kirjoittanut ja puhunut avoimesti näystä useammassa kuin yhdessä tilanteessa ennen vuotta 1838. Pikemminkin luonteenomaisesti vihjaillen, hän yksinkertaisesti korvasi vuosiluvun 1834 vuosiluvulla 1830 tässä näystä kirjoittamassaan lauseessa: 'Se saattoi olla pelkkä sepitelmä, joka oli luotu jonkin aikaa vuoden 1830 jälkeen, kun syntyi tarve loistavan perinteen nostattamiseen.' (8) Hän huomautti myös kirjansa toisessa painoksessa eroista selontekojen yksityiskohtien välillä, viitaten siihen, että niiden epäjohdonmukaisuudet todistivat Josephin sepittäneen ja kaunistelleen tarinaa. Näin Brodie kirjoittamansa elämäkerran toisessa painoksessa järjesteli joitakin lauseita mukautumaan uuteen tosiasioihin perustuvaan todistusaineistoon, muuttamatta perusnäkemystään, a priori oletusta, että näky ei tapahtunut siten kuin Joseph sanoi sen tapahtuneen.
Vaikka Brodie suostutteli kustantajaansa korostamalla "täydellisen objektiivista asennettaan", yksityisesti hän itse ja Dale Morgan, hänen lähin neuvonantajansa, tunsivat hänen psykologisen tarpeensa ymmärtää Josephin elämää ja paeta hänen vaikutustaan. Kirjan kirjoittaminen, Brodie muisteli, antoi hänelle oikeutuksen puolustaa itsenäisyyttään.
Hän kutsui sitä "pakoksi vapauttaa minut itseni kokonaan mormonismista". Elämäkerran valmisteluprosessissa hän päätti nähdä historialliset tosiasiat todisteina siitä, että Joseph tietoisesti sepitti näyn, aikomuksenaan petkuttaa. Luettuaan varhaisen luonnoksen hänen elämäkerrastaan Morgan kirjoitti, että hän oli "erityisen yllättynyt käsikirjoituksesi tekemästä oletuksesta, että Joseph oli itsetietoinen huijari". Vaikkakin oli myötämielinen Brodien työtä kohtaan, Morgan oli huolissaan siitä, mitä kutsui hänen "rohkeiksi päätelmikseen olettamusten perusteella". Myöhempi arvioija totesi samaan tapaan, että hän säännöllisesti ilmaisi "kiistattomina tosiasioina asioita, joita voidaan pitää ainoastaan kyseenalaisen näytön tukemina arveluina".(9)
Ei ole vaikea eläytyä Fawn Brodien asemaan. Vartuttuaan myöhempien aikojen pyhänä, hän päätti jättää uskon ja kävi läpi tuskallisen uudelleensuuntautumisen prosessin, jonka vuoksi hänen oli selitettävä Mormonin kirja ja tulkittava Josephin ensimmäinen näky uudelleen. Kukaan meistä ei ole kovin erilainen kuin hän siinä mielessä, että meidän identiteettimme ja psykologiamme ovat sidoksissa monenlaisten sitoumustemme kanssa. Me emme voi paeta Josephin ensimmäisen näyn sisältöä sen enempää kuin hänkään pystyi sitä tekemään, ja me pyrimme saamaan ymmärrystä todisteista itsellemme tavoilla, jotka tyydyttävät meidän älyämme ja sieluamme. Mutta mitkä hänen motiivinsa ja meidän ponnistelumme eläytyä ovatkin, Brodien menettelytapa on se, mikä koskettaa meitä tässä. Samantyyppiset kriittiset tulkinnat Josephin näystä ovat usein osa yleisiä skeptismin hermeneutiikan (tulkinnan) menettelytapoja. Niissä oletetaan olevan tiedossa, miten Josephin asemassa ollevan henkilön, tai hänen ympäristössään olevien ihmisten olisi pitänyt toimia, jos hänen tarinansa olisi totta, ja sitten niissä yritetään osoittaa, että hänen selontekonsa eroavat oletetusta skenaarioista. Ne yleensä olettavat hypoteettisen vaihtoehdon Josephin omalle selitykselle. (10)"
Sivun 3 viitteet:
(6) Bringhurst, Newell G. 1999: Fawn McKay Brodie: A Biographer’s Life. Norman: University of Oklahoma Press, 84–85.
(7) Brodie, Fawn M. 1945: No Man Knows My History: The Life of Joseph Smith the Mormon Prophet. New York: Alfred A. Knopf, 25.
(8) Brodie, Fawn M. 1995: No Man Knows My History: The Life of Joseph Smith the Mormon Prophet, 2nd ed. New York: Vintage, 25.
(9) Bringhurst, Fawn McKay Brodie, 80, 87, 95, 105, 115.
(10) Bringhurst, Fawn McKay Brodie, 106.
sivu 4
Pastori Wesley Walters
Juuri tämän Wesley Walters teki. Hän pani alkuun edelleen elossa pysyvän väitteen, että Josephin ensimmäisen näyn kanonisoitu selonteko on anakronistinen. Vuonna 1967, ollessaan pastorina Yhdistyneesä presbyteriaanikirkossa (United Presbyterian Church) Marissan kylässä, Illinoisin osavaltiossa, Walters julkaisi innovatiivisen esseen, väittäen että ei ole näyttöä uskonnollisesta herätyksestä Palmyrassa, New Yorkissa keväällä 1820, ja että näin ollen Josephin väite että hän oli saanut vaikutteita sellaisesta uskonnollisesta kiihkosta, on väärä. (11) Richard Bushman sanoi, että Walters "teki hyvin suuren positiivisen palveluksen mormonihistorian asialle, koska hän oli kaivautuja. Hän meni syvälle arkistojen ytimeen. Ja mormonit olivat hyväksyneet monia asioita yksinkertaisina tosiasioina - esimerkiksi sen, että Joseph Smithin lähiseudulla vuoden 1820 aikoihin oli herätysliike." (12) Walters huomioi tarkasti, että ennen hänen työtään mormonitutkijat olivat "olettaneet, että Joseph Smithin selonteon on oltava oikeassa." (13) Bushmanin mukaan pastori Walters "sai meidät ymmärtämään, että me emme voi olettaa mitään. Kaikki oli tehtävä näkyväksi ja todistettava." (14)
Tämä oivallus johti Truman G. Madsenin ja Brigham Youngin yliopiston mormonitutkimuksen instituutin (Institute of Mormon Studies at Brigham Young University) sponsoroimaan ryhmää lahjakkaita, hyvin koulutettuja nuoria mormonihistorioitsijoita tutkimaan kaikkia todisteita, joita he saattoivat löytää.(15) Heidän tutkimustensa tuloksena on selvää, että Walters argumentissa on kaksi pääasiallista heikkoutta, nimittäin negatiivisen näytön ja vailla merkitystä olevan näytön tuottamat harhapäätelmät. Historioitsija David Hackett Fischer määritteli negatiivisen näytön tuottamat harhapäätelmät "yritykseksi ylläpitää tosiasiallista väittämää pelkästään negatiivisin todistein. Näin tapahtuu aina historioitsijan julistaessa, että 'ei ole olemassa todisteita siitä, että kyseessä on X ', ja jatkaessa sitten vahvistamalla tai olettamalla, että ei-X on kyseessä." (16) Walters väitti luovasti että "näky, sen sisäänpäin suuntautuneen, henkilökohtaisen luonteen vuoksi, ei sovellu historiantutkimukseen", mutta "herätysliike on eri asia". Tämän vuoksi hän oletti tosiasiana, että hän voisi kumota Josephin väitteen näystä osoittamalla, "että vuonna 1820 ei ollut herätysliikettä missään kirkoissa Palmyrassa eikä sen läheisyydessä". (17) Näin tehdessään hän jätti huomiotta historiantutkimuksen menettelytavat väitteellä, että näytön puute Palmyran herätysliikkeestä oli todiste siitä, että herätysliikettä ei tapahtunut, eikä niin ollen ensimmäistä näkyäkään.
Pastori Walters erehtyi myös esittäessään vailla merkitystä olevaa näyttöä. Josephin selonteot eivät väitä, että herätysliike olisi keskittynyt Palmyraan itseensä, kuten Walters esittää, tai että herätysliike olisi tapahtunut vuonna 1820. Sen sijaan Joseph kertoi, että kuohunta alkoi toisena vuonna hänen perheensä muutettua Manchesteriin, New Yorkin osavaltioon, eli vuonna 1819, ja hän sijoitti "tavattoman kuohunnan uskonnon asioissa" Manchesterin ympäristöön, ei Palmyran. Joseph käytti metodistien ilmaisua kuvaamaan laajempaa maantieteellistä piiriä, kuin Waltersin painotus Palmyran kylään. Joseph kertoi, että herätysliike "näytti koskettaneen koko aluetta" (Joseph Smith - historia 1:5). 1800-luvun metodisteille piiri tarkoitti hiukan samaa kuin nykypäivän MAP-vaarna tai katolisen kirkon hiippakunta. Joseph väitti ainoastaan, että Manchesterin ympäristössä olevalla alueella tai seudulla oli epätavallinen uskonnollinen kuohunta, alkaen jolloinkin vuonna 1819, toisena vuotena sen jälkeen kun hänen perheensä muutti sinne (Joseph Smith - historia 1:5).
On näyttöä siitä, että voimakas herätysliike sävähdytti Palmyraa vuosina 1816-1817 kun Joseph muutti sinne perheensä kanssa. Se on saattanut katalysoida hänen vuonna 1832 kirjoitetun kuvauksensa siitä, kuinka hänen mieleensä alkoivat vakavasti vaikuttaa mitä painavimmat huolet sielunsa hyvinvoinnista "noin kahdentoista vuoden iässä". (18) Noin vuonna 1818 Josephin perhe osti maatilan Manchesterista, muutama kilometri etelään Palmyrasta. Seuraavana kesänä Geneseen konferenssin metodistit (Methodists of the Genesee Conference) kokoontuivat Viennassa (nykyisin Phelps), New Yorkin osavaltiossa, kävelyetäisyydellä Smith tilalta. Pastori George Lane ja kymmeniä muita kannustajia oli läsnä. Yksi osallistuja muistaa seuraamuksen "uskonnollisena pyörremyrskynä, joka pyyhkäisi yli koko seudun". (19) Josephin aikalainen ja tuttava Orsamus Turner muisteli, että Josephiin tarttui "metodismin kipinä" Viennaan johtavan tien varrella pidetyssä kokouksessa. (20) Palmyrassa ilmestynyt sanomalehti ja erään metodistisaarnaajan päiväkirja vahvistavat, että Palmyrassa kesäkuussa 1820 oli viikonloppuna ulkoilmakokous, jossa "noin kaksikymmentä kastettiin ja neljäkymmentä liittyi [metodisti] kirkkoon". (21)
Jos Walters olisi tiennyt näistä todisteista, ottaen huomioon kuinka hän tulkitsi johdonmukaisesti todisteet tukemaan omaa johtopäätöstään, hän olisi saattanut esittää vastaväitteen, että kesäkuun 1820 ulkoilmakokous olisi ollut liian myöhäinen katalysoimaan Josephin alkukeväällä tapahtuneen näyn. Hän olisi saattanut olla aika lailla oikeassa, mutta ei välttämättä. Tuonna vuonna 28. toukokuuta satoi runsaasti lunta, ja ottaen huomioon Josephin realiteetit tuossa ympäristössä, hänen käsityksensä "alkukeväästä" saattoi olla aivan erilainen kuin omamme. Josephin kuvaukset eivät kuitenkaan ole riippuvaisia ulkoisista tapahtumista Palmyrassa tai vuonna 1820. Kiertävän metodistisaarnaajan Benajah Williamsin päiväkirjat todistavat, että metodistit ja muut olivat ahkerassa työssä Josephin seudulla kaiken aikaa. He haravoivat maaseudun ja kutsuivat koolle leirikokouksia auttaakseen kirkkoon kuulumattomia sieluja, kuten Josephia, tulemaan uskoon. Vaste oli ilmiömäinen, etenkin New Yorkin osavaltion länsiosissa, joka oli kotiseutuna lähes neljännekselle kuudestatuhannesta presbyteriaaniseen uskoon kääntyneestä vuonna 1820. Baptistiset seurakunnat laajentuivat samalla tavoin. (22) Metodismi laajeni näyttävimmin, matkustavien saarnaajien, kuten Williamsin, kootessa innokkaita käännynnäisiä. (23)
Pastori Walters keskittyi sanaan reformaatio, jota Oliver Cowdery käytti kuvaamaan uskonnollisen kuohunnan laajuutta ja pastori George Lanea, jota sekä Cowdery että William Smith, Josephin veli, pitivät 'avainhahmona metodistiherätyksessä'. Walters kirjoitti, että 'ei ole mitään näyttöä' näiden väitteiden tueksi, mikä oli epäviisas teko. (24) Löytämätön todistusaineisto ei ole sama kuin olemassa olematon todisteaineisto, ja kun Walters väitti uskaliaasti, että mitään todisteita ei ollut olemassa, tutkijat lähtivät nopeasti itse katsomaan asiaa. Useiden tämän jälkeen löytyneiden todisteiden joukossa ovat Williamsin päiväkirjat. Ne dokumentoivat paljon uskonnollista kuohuntaa olleen Josephin elinpiirissä ja seudulla tuossa osassa maata vuonna 1819 ja 1820. Ne selostavat, että pastori Lane oli todellakin tällä alueella noina molempina vuosina ja että siellä ollessaan heinäkuussa 1820 hän "puhui Jumalan menettelytavasta uskonpuhdistusten ['Reffermations'] aikaansaamisessa" (25) Todellakin, Williams päiväkirjat todistavat, että ei ainoastaan Lane, vaan myös monet muut metodistisaarnaajat Josephin aikaan ja seudulla katalysoivat epätavallista uskonnollista kuohuntaa, aivan kuin Joseph kuvaili. Kirjoittajat, jotka eivät ole tutkineet tätä todistusaineistoa, toistavat edelleen papukaijamaisesti Waltersia ja väittävät, että "merkittävää herätysliikettä ei ollut Palmyrassa tai sen ympäristössä vuonna 1820", kuitenkin todisteet sopivat Josephin kuvaukseen kauniisti. (26)
Vaikka Walters johdonmukaisesti tulkitsi ne toisin, Josephin selonteot ovat sopusoinnussa kasvavan todisteaineiston kanssa. Joseph sanoi, että epätavallinen uskonnollinen kuohunta hänen seutukunnallaan tai alueellaan "alkoi metodisteista", ja että hän alkoi "taipua ... jonkin verran" metodismiin (Joseph Smith - historia 1:5-8). Waltersin teesi, vaikkakin hänen itsensä sitkeästi puolustama ja muiden kritiikittömästi hyväksymä ja ikuistama, ei näytä enää vakuuttavalta tai puolustettavissa olevalta. (27) Walters onnistui perustamaan tosiasian, että "hänen [Josephin] välittömässä lähinaapuristossaan ei näy todisteita vuoden 1820 herätyksestä", kuitenkaan osoittamatta, että jokin Josephin sanomassa oli väärin. (28) Ohutkaan näyttö herätysliikkeestä Palmyran kylässä vuonna 1820 ei ole näyttö siitä, että ei ollut näkyä metsässä lähellä Manchesteria, hyvin dokumentoitudun uskonnollisen kuohunnan vanavedessä "tuolla seutukunnalla" (jae 5).
Ensimmäistä näkyä tutkivat myöhempien aikojen pyhien historioitsijat ovat kiittäneet Waltersia heidän herättämisestään tutkimaan Josephin selontekojen taustoja, mutta he moittivat häntä teesiensä pakkosyöttämisestä. (29) Voimme kuitenkin helposti ymmärtää taustaa hänen määrätietoiselle työlleen ja haluttomuudelleen luopua näkemyksestään. Josephin ehdottomin selonteko näystään kertoo kuinka hän kertoi äidilleen, "Olen saanut tietää omalta osaltani, että presbyteriaanisuus ei ole totta." Hän myös lainasi Vapahtajaa sanomalla, että kristittyjen uskontunnustukset "olivat turmeltuneita" (Joseph Smith - historia 1:19-20). Myöhempien aikojen pyhät, jotka tuntevat tarvetta asettua puolustuskannalle näkyyn kohdistuvia uskoa horjuttavia pastorin pyrkimyksiä vastaan, tulisi kyetä samaistumaan hänen Josephin todistusta kohtaan osoittamaansa reaktioon. Eräässä mielessä hänen määrätietoinen ja kestävä omistautumisensa asialleen on ihailtavaa. Silti hänen perustelunsa eivät ole niin tiiviitä kuin miltä ne saattavat näyttää, ja hänen todisteaineistonsa - tai sen puute - ei todista sitä, mitä hän väitti sen todistavan.
Sivun 4 viitteet:
(11) Ks. esim. Walters, Wesley P. : New Light on Mormon Origins from the Palmyra Revival. julkaistu uudelleen Dialogue 4/1 (1969), 60–67.
(12) Dodge, Samuel: Richard L. Bushmanin haastattelu 31 July 2009. Provo, UT. Puhtaaksikirjoitus on tekijän hallussa.
(13) Walters: New Light on Mormon Origins, 61.
(14) Dodge: Bushmanin haastattelu.
(15) Madsen, Truman G. 1969: Guest Editor’s Prologue, BYU Studies 9/3 (kevät 1969), 235–40.
(16) Fischer, David Hackett 1970: Historians’ Fallacies: Toward a Logic of Historical Thought. New York: Harper, 47.
(17) Walters: New Light on Mormon Origins, 61..
(18) Lainattu teoksessa Welch, John W. ja Carlson, Erick B., toim.: Opening the Heavens: Accounts of Divine Manifestations, 1820–1844, 4.
(19) Lainattu artikkelissa Backman Jr., Milton V. 1969: Awakenings in the Burned-over District: New Light on the Historical Setting of the First Vision, BYU Studies 9/3 (kevät 1969), 308.
(20) Turner, Orsamus 1851: History of the Pioneer Settlement of Phelps and Gorham’s Purchase, and Morris’ Reserve . . . Rochester, NY: William Alling, 214. Richard L. Anderson arvioi Turnerin luotettavuutta todistajana artikkelissa Circumstantial Confirmation of the First Vision through Reminiscences. BYU Studies 9/3 (kevät 1969), 373–404.
(21) Aurora Seager kirjoitti päiväkirjaansa: “Osallistuin leirikokoukseen Palmyrassa” kesäkuussa 1818. Hän sanoi, että viikonlopun aikana noin kaksikymmentä ihmistä kastettiin ja neljästäkymmenestä tuli metodisteja. Ks. Latimer, E. 1880: The Three Brothers: Sketches of the Lives of Rev. Aurora Seager, Rev. Micah Seager, Rev. Schuyler Seager, D.C. New York: Phillips & Hunt, 12. Lainattu artikkelissa Quinn, D. Michael 2006: Joseph Smith’s Experience of a Methodist ‘Camp Meeting’ in 1820. Dialogue Paperless E-Paper 3, 20. joulukuuta 2006, 3.
(22) Butler: Christianizing the American People, 268–69. Backman, Awakenings in the Burned-over District.
(23) Wigger: Taking Heaven by Storm, 3–6.
(24) Walters: New Light on Mormon Origins, 62, 76.
(25) Michael Brownin halussa olevat Benajah Williamsin päiväkirjat. Philadelphia, Pennsylvania (alkuperäinen [englanninkielinen] kirjoitusasu säilytetty).
(26) Anderson, Robert D. 1999: Inside the Mind of Joseph Smith: Psychobiography and the Book of Mormon. Salt Lake City: Signature Books.
(27) Backman: Awakenings in the Burned-over District, 309; Bushman: First Vision Story Revived, 85.
(28) Walters: New Light on Mormon Origins, 69.
(29) Dodge, Samuel: Dean C. Jesee, James B. Allen (27.7.2009), Richard L. Anderson (29.7.2009), Larry Porter (30.7.2009), Richard L. Bushman (31.7.2009), Milton V. Backman Jr. (12.8.2009). Samuel Dodgen tekemät haastattelut. Nauhoitukset ja puhtaaksikirjoitukset ovat tekijän hallussa.
sivu 5
Epäilyn hermeneutiikkaa
Kriitikoiden a priori varmuus siitä, että näkyä ei koskaan tapahtunut siten kuin Joseph sanoi sen tapahtuneen, ei ole historiallinen tosiasia, joka perustuu todistajien antamiin todistuksiin tai tekstiin perustuvaan näyttöön. Pikemminkin nuo lujat uskomukset heijastavat kunkin kriitikon harrasta ja harkittua uskomusta siitä, mikä oli mahdollista. Heidän sitoutumisensa skeptisyyteen Josephin kuvaileman tapaisia yliluonnollisia ilmiöitä kohtaan esti heitä uskomasta mahdollisuuksiin, joita historialliset kertomukset tarjoavat. Toisin sanoen, kaikilla epäuskoisten selityksillä on yhteinen hermeneutiikka - epäilyn hermeneutiikka, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa yksinkertaisesti Josephin lausuntojen tulkintaa skeptisesti ja haluttomuutta uskoa siihen, että hän saattaisi kertoa totuuden. Eräs historioitsija sanoi, että hän ei voinut uskoa ensimmäisen näyn selontekoihin, koska ne olivat "subjektiivisia", ja että oli hänen tehtävänsä selvittää, mitä todella tapahtui. Mutta miten tämä skeptikko voi löytää totuuden, ollessaan haluton uskomaan ainoaa silminnäkijää tai henkilökohtaisen ilmoituksen prosessia?
Tällaiset historioitsijat olettavat omaavansa jumalan kaltaisia kykyjä, samalla kieltäen sekä Jumalan kyvyn välittää totuutta että oman kykynsa vastaanottaa sitä. He eivät näytä ymmärtävät syvällistä ironiaa siinä, että he korvaavat historiallisten todistajien subjektiivisuuden omallaan. Kutsun heidän menetelmäänsä "subjektiivisuudeksi korotettuna toiseen potenssiin". He hylkäävät historiallisia asiakirjoja ja rajoittavat vakavasti mahdollisia tulkintoja määritellessään ennakkoon, että Josephin kertomus ei ole uskottava.
Kun Josephin vuoden 1832 selonteko löydettiin vuonna 1960, mikä avasi Fawn Brodielle uusia tulkintamahdollisuuksia, hän ei vastannut tilanteeseen halukkaana harkitsemaan, saattoiko Joseph kertoa totuuden. Pikemminkin hän yksinkertaisesti sovitti uudet todisteet aikaisempiin johtopäätöksiinsä. Ja koska näyttö on nyt runsaampaa kuin koskaan ennen, osa Fawn Brodien väitteistä ei ole yhtä kiinnostavia kuin ne kerran olivat. Todisteet, joita hän analysoi kirjansa toisessa painoksessa antoivat hänen mielestään ymmärtää, että Joseph väritti kerta kerralta kertomusta näystä, kunnes se kypsyi kanonisoiduksi vuosien 1838-39 selonteoksi. Kuitenkaan myöhemmätkään selonteot eivät tule pidemmiksi, yksityiskohtaisemmiksi, tai monimuotoisemmiksi. Pikemminkin nämä selonteot alkavat uudelleen kuulostaa Josephin aikaisemmin rakentamilta, vähemmän kehittyneiltä selonteoilta. (30) Tätä todisteaineistoa voidaan tulkita Josephin aikomukseksi laatia vuoden 1838 selontekonsa lopulliseksi ja valmistella se julkaisua varten, kun taas jotkin vähemmän kehittyneet selonteot, mukaan lukien ne, jotka oli kirjoitettu vuoden 1838 jälkeen, luotiin muihin tarkoituksiin. Jotkin niistä esitettiin sen hetken mielijohteesta ja ne ikuisti joku, joka myöhemmin muisteli ja kirjoitti ne.
Huomattavan todistusaineiston löytäminen leirikokouksista ja herätysliikkeistä sekä vuonna 1819 että 1820, Palmyrassa sekä sen ympäristössä, ja erityisesti Josephin kuvaamalla laajemmalla alueella, ei muuttanut väitettä, jossa Wesley Walters edelleen pysyi. Mitä todisteita sitten paljastuikin, hän selitti ne alkuperäisen päätelmänsä mukaisesti. Hän päätti olla näkemättä käsillä olevia mahdollisuuksia niiden osalta, jotka lähestyvät Josephin selontekoja pyrkimyksenään selvittää saattaisiko hän mahdollisesti kertoa totuuden.
Sivun 6 viitteet:
(33) Dodge: Bushmanin haastattelu.
(34) Puhe 9. 6. 1842, Nauvoo, Illinois. Ks. A Record of the Organization and Proceedings of the Female Relief Society of Nauvoo, 61–64, LDS Church Archives. Myös teoksessa History of the Church, 5:23–25; sekä Ehat, Andrew F. ja Cook, Lyndon W. 1980: The Words of Joseph Smith: The Contemporary Accounts of the Nauvoo Discourses of the Prophet Joseph. Provo, UT: Religious Studies Center, Brigham Young University, 122–24. Suomenkielinen asu on lainattu teoksesta Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith. 2007. Intellectual Reserve Inc., luvut 37 ja 39.
Steven C. Harper oli tätä artikkelia kirjoittaessaan historioitsija Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon historiaosastolla. Hän oli aikaisemmin kirkon historian ja opin professori Brigham Youngin yliopistolla vuosina 2002-2012 ja BYU Hawaii yliopistossa vuosina 2000-2002. Vuodesta 2002 lähtien hän on työskennellyt toimittajana Joseph Smith Papers projektissa ja asiakirjatoimittajana BYU Studies osastolla. Tämän suomennoksen julkaisuhetkellä (25.12.2020) hän on kirkon historian ja opin professori Brigham Youngin yliopistossa.
Sivun luonto-, maisema- ja taidekuvat ovat somisteita, ne eivät liity tekstiin. Kuvaaja: Eeva Kennedy.
Suomennos: Markku Lorentz
Pastori Wesley Walters
Juuri tämän Wesley Walters teki. Hän pani alkuun edelleen elossa pysyvän väitteen, että Josephin ensimmäisen näyn kanonisoitu selonteko on anakronistinen. Vuonna 1967, ollessaan pastorina Yhdistyneesä presbyteriaanikirkossa (United Presbyterian Church) Marissan kylässä, Illinoisin osavaltiossa, Walters julkaisi innovatiivisen esseen, väittäen että ei ole näyttöä uskonnollisesta herätyksestä Palmyrassa, New Yorkissa keväällä 1820, ja että näin ollen Josephin väite että hän oli saanut vaikutteita sellaisesta uskonnollisesta kiihkosta, on väärä. (11) Richard Bushman sanoi, että Walters "teki hyvin suuren positiivisen palveluksen mormonihistorian asialle, koska hän oli kaivautuja. Hän meni syvälle arkistojen ytimeen. Ja mormonit olivat hyväksyneet monia asioita yksinkertaisina tosiasioina - esimerkiksi sen, että Joseph Smithin lähiseudulla vuoden 1820 aikoihin oli herätysliike." (12) Walters huomioi tarkasti, että ennen hänen työtään mormonitutkijat olivat "olettaneet, että Joseph Smithin selonteon on oltava oikeassa." (13) Bushmanin mukaan pastori Walters "sai meidät ymmärtämään, että me emme voi olettaa mitään. Kaikki oli tehtävä näkyväksi ja todistettava." (14)
Tämä oivallus johti Truman G. Madsenin ja Brigham Youngin yliopiston mormonitutkimuksen instituutin (Institute of Mormon Studies at Brigham Young University) sponsoroimaan ryhmää lahjakkaita, hyvin koulutettuja nuoria mormonihistorioitsijoita tutkimaan kaikkia todisteita, joita he saattoivat löytää.(15) Heidän tutkimustensa tuloksena on selvää, että Walters argumentissa on kaksi pääasiallista heikkoutta, nimittäin negatiivisen näytön ja vailla merkitystä olevan näytön tuottamat harhapäätelmät. Historioitsija David Hackett Fischer määritteli negatiivisen näytön tuottamat harhapäätelmät "yritykseksi ylläpitää tosiasiallista väittämää pelkästään negatiivisin todistein. Näin tapahtuu aina historioitsijan julistaessa, että 'ei ole olemassa todisteita siitä, että kyseessä on X ', ja jatkaessa sitten vahvistamalla tai olettamalla, että ei-X on kyseessä." (16) Walters väitti luovasti että "näky, sen sisäänpäin suuntautuneen, henkilökohtaisen luonteen vuoksi, ei sovellu historiantutkimukseen", mutta "herätysliike on eri asia". Tämän vuoksi hän oletti tosiasiana, että hän voisi kumota Josephin väitteen näystä osoittamalla, "että vuonna 1820 ei ollut herätysliikettä missään kirkoissa Palmyrassa eikä sen läheisyydessä". (17) Näin tehdessään hän jätti huomiotta historiantutkimuksen menettelytavat väitteellä, että näytön puute Palmyran herätysliikkeestä oli todiste siitä, että herätysliikettä ei tapahtunut, eikä niin ollen ensimmäistä näkyäkään.
Pastori Walters erehtyi myös esittäessään vailla merkitystä olevaa näyttöä. Josephin selonteot eivät väitä, että herätysliike olisi keskittynyt Palmyraan itseensä, kuten Walters esittää, tai että herätysliike olisi tapahtunut vuonna 1820. Sen sijaan Joseph kertoi, että kuohunta alkoi toisena vuonna hänen perheensä muutettua Manchesteriin, New Yorkin osavaltioon, eli vuonna 1819, ja hän sijoitti "tavattoman kuohunnan uskonnon asioissa" Manchesterin ympäristöön, ei Palmyran. Joseph käytti metodistien ilmaisua kuvaamaan laajempaa maantieteellistä piiriä, kuin Waltersin painotus Palmyran kylään. Joseph kertoi, että herätysliike "näytti koskettaneen koko aluetta" (Joseph Smith - historia 1:5). 1800-luvun metodisteille piiri tarkoitti hiukan samaa kuin nykypäivän MAP-vaarna tai katolisen kirkon hiippakunta. Joseph väitti ainoastaan, että Manchesterin ympäristössä olevalla alueella tai seudulla oli epätavallinen uskonnollinen kuohunta, alkaen jolloinkin vuonna 1819, toisena vuotena sen jälkeen kun hänen perheensä muutti sinne (Joseph Smith - historia 1:5).
On näyttöä siitä, että voimakas herätysliike sävähdytti Palmyraa vuosina 1816-1817 kun Joseph muutti sinne perheensä kanssa. Se on saattanut katalysoida hänen vuonna 1832 kirjoitetun kuvauksensa siitä, kuinka hänen mieleensä alkoivat vakavasti vaikuttaa mitä painavimmat huolet sielunsa hyvinvoinnista "noin kahdentoista vuoden iässä". (18) Noin vuonna 1818 Josephin perhe osti maatilan Manchesterista, muutama kilometri etelään Palmyrasta. Seuraavana kesänä Geneseen konferenssin metodistit (Methodists of the Genesee Conference) kokoontuivat Viennassa (nykyisin Phelps), New Yorkin osavaltiossa, kävelyetäisyydellä Smith tilalta. Pastori George Lane ja kymmeniä muita kannustajia oli läsnä. Yksi osallistuja muistaa seuraamuksen "uskonnollisena pyörremyrskynä, joka pyyhkäisi yli koko seudun". (19) Josephin aikalainen ja tuttava Orsamus Turner muisteli, että Josephiin tarttui "metodismin kipinä" Viennaan johtavan tien varrella pidetyssä kokouksessa. (20) Palmyrassa ilmestynyt sanomalehti ja erään metodistisaarnaajan päiväkirja vahvistavat, että Palmyrassa kesäkuussa 1820 oli viikonloppuna ulkoilmakokous, jossa "noin kaksikymmentä kastettiin ja neljäkymmentä liittyi [metodisti] kirkkoon". (21)
Jos Walters olisi tiennyt näistä todisteista, ottaen huomioon kuinka hän tulkitsi johdonmukaisesti todisteet tukemaan omaa johtopäätöstään, hän olisi saattanut esittää vastaväitteen, että kesäkuun 1820 ulkoilmakokous olisi ollut liian myöhäinen katalysoimaan Josephin alkukeväällä tapahtuneen näyn. Hän olisi saattanut olla aika lailla oikeassa, mutta ei välttämättä. Tuonna vuonna 28. toukokuuta satoi runsaasti lunta, ja ottaen huomioon Josephin realiteetit tuossa ympäristössä, hänen käsityksensä "alkukeväästä" saattoi olla aivan erilainen kuin omamme. Josephin kuvaukset eivät kuitenkaan ole riippuvaisia ulkoisista tapahtumista Palmyrassa tai vuonna 1820. Kiertävän metodistisaarnaajan Benajah Williamsin päiväkirjat todistavat, että metodistit ja muut olivat ahkerassa työssä Josephin seudulla kaiken aikaa. He haravoivat maaseudun ja kutsuivat koolle leirikokouksia auttaakseen kirkkoon kuulumattomia sieluja, kuten Josephia, tulemaan uskoon. Vaste oli ilmiömäinen, etenkin New Yorkin osavaltion länsiosissa, joka oli kotiseutuna lähes neljännekselle kuudestatuhannesta presbyteriaaniseen uskoon kääntyneestä vuonna 1820. Baptistiset seurakunnat laajentuivat samalla tavoin. (22) Metodismi laajeni näyttävimmin, matkustavien saarnaajien, kuten Williamsin, kootessa innokkaita käännynnäisiä. (23)
Pastori Walters keskittyi sanaan reformaatio, jota Oliver Cowdery käytti kuvaamaan uskonnollisen kuohunnan laajuutta ja pastori George Lanea, jota sekä Cowdery että William Smith, Josephin veli, pitivät 'avainhahmona metodistiherätyksessä'. Walters kirjoitti, että 'ei ole mitään näyttöä' näiden väitteiden tueksi, mikä oli epäviisas teko. (24) Löytämätön todistusaineisto ei ole sama kuin olemassa olematon todisteaineisto, ja kun Walters väitti uskaliaasti, että mitään todisteita ei ollut olemassa, tutkijat lähtivät nopeasti itse katsomaan asiaa. Useiden tämän jälkeen löytyneiden todisteiden joukossa ovat Williamsin päiväkirjat. Ne dokumentoivat paljon uskonnollista kuohuntaa olleen Josephin elinpiirissä ja seudulla tuossa osassa maata vuonna 1819 ja 1820. Ne selostavat, että pastori Lane oli todellakin tällä alueella noina molempina vuosina ja että siellä ollessaan heinäkuussa 1820 hän "puhui Jumalan menettelytavasta uskonpuhdistusten ['Reffermations'] aikaansaamisessa" (25) Todellakin, Williams päiväkirjat todistavat, että ei ainoastaan Lane, vaan myös monet muut metodistisaarnaajat Josephin aikaan ja seudulla katalysoivat epätavallista uskonnollista kuohuntaa, aivan kuin Joseph kuvaili. Kirjoittajat, jotka eivät ole tutkineet tätä todistusaineistoa, toistavat edelleen papukaijamaisesti Waltersia ja väittävät, että "merkittävää herätysliikettä ei ollut Palmyrassa tai sen ympäristössä vuonna 1820", kuitenkin todisteet sopivat Josephin kuvaukseen kauniisti. (26)
Vaikka Walters johdonmukaisesti tulkitsi ne toisin, Josephin selonteot ovat sopusoinnussa kasvavan todisteaineiston kanssa. Joseph sanoi, että epätavallinen uskonnollinen kuohunta hänen seutukunnallaan tai alueellaan "alkoi metodisteista", ja että hän alkoi "taipua ... jonkin verran" metodismiin (Joseph Smith - historia 1:5-8). Waltersin teesi, vaikkakin hänen itsensä sitkeästi puolustama ja muiden kritiikittömästi hyväksymä ja ikuistama, ei näytä enää vakuuttavalta tai puolustettavissa olevalta. (27) Walters onnistui perustamaan tosiasian, että "hänen [Josephin] välittömässä lähinaapuristossaan ei näy todisteita vuoden 1820 herätyksestä", kuitenkaan osoittamatta, että jokin Josephin sanomassa oli väärin. (28) Ohutkaan näyttö herätysliikkeestä Palmyran kylässä vuonna 1820 ei ole näyttö siitä, että ei ollut näkyä metsässä lähellä Manchesteria, hyvin dokumentoitudun uskonnollisen kuohunnan vanavedessä "tuolla seutukunnalla" (jae 5).
Ensimmäistä näkyä tutkivat myöhempien aikojen pyhien historioitsijat ovat kiittäneet Waltersia heidän herättämisestään tutkimaan Josephin selontekojen taustoja, mutta he moittivat häntä teesiensä pakkosyöttämisestä. (29) Voimme kuitenkin helposti ymmärtää taustaa hänen määrätietoiselle työlleen ja haluttomuudelleen luopua näkemyksestään. Josephin ehdottomin selonteko näystään kertoo kuinka hän kertoi äidilleen, "Olen saanut tietää omalta osaltani, että presbyteriaanisuus ei ole totta." Hän myös lainasi Vapahtajaa sanomalla, että kristittyjen uskontunnustukset "olivat turmeltuneita" (Joseph Smith - historia 1:19-20). Myöhempien aikojen pyhät, jotka tuntevat tarvetta asettua puolustuskannalle näkyyn kohdistuvia uskoa horjuttavia pastorin pyrkimyksiä vastaan, tulisi kyetä samaistumaan hänen Josephin todistusta kohtaan osoittamaansa reaktioon. Eräässä mielessä hänen määrätietoinen ja kestävä omistautumisensa asialleen on ihailtavaa. Silti hänen perustelunsa eivät ole niin tiiviitä kuin miltä ne saattavat näyttää, ja hänen todisteaineistonsa - tai sen puute - ei todista sitä, mitä hän väitti sen todistavan.
(11) Ks. esim. Walters, Wesley P. : New Light on Mormon Origins from the Palmyra Revival. julkaistu uudelleen Dialogue 4/1 (1969), 60–67.
(12) Dodge, Samuel: Richard L. Bushmanin haastattelu 31 July 2009. Provo, UT. Puhtaaksikirjoitus on tekijän hallussa.
(13) Walters: New Light on Mormon Origins, 61.
(14) Dodge: Bushmanin haastattelu.
(15) Madsen, Truman G. 1969: Guest Editor’s Prologue, BYU Studies 9/3 (kevät 1969), 235–40.
(16) Fischer, David Hackett 1970: Historians’ Fallacies: Toward a Logic of Historical Thought. New York: Harper, 47.
(17) Walters: New Light on Mormon Origins, 61..
(18) Lainattu teoksessa Welch, John W. ja Carlson, Erick B., toim.: Opening the Heavens: Accounts of Divine Manifestations, 1820–1844, 4.
(19) Lainattu artikkelissa Backman Jr., Milton V. 1969: Awakenings in the Burned-over District: New Light on the Historical Setting of the First Vision, BYU Studies 9/3 (kevät 1969), 308.
(20) Turner, Orsamus 1851: History of the Pioneer Settlement of Phelps and Gorham’s Purchase, and Morris’ Reserve . . . Rochester, NY: William Alling, 214. Richard L. Anderson arvioi Turnerin luotettavuutta todistajana artikkelissa Circumstantial Confirmation of the First Vision through Reminiscences. BYU Studies 9/3 (kevät 1969), 373–404.
(21) Aurora Seager kirjoitti päiväkirjaansa: “Osallistuin leirikokoukseen Palmyrassa” kesäkuussa 1818. Hän sanoi, että viikonlopun aikana noin kaksikymmentä ihmistä kastettiin ja neljästäkymmenestä tuli metodisteja. Ks. Latimer, E. 1880: The Three Brothers: Sketches of the Lives of Rev. Aurora Seager, Rev. Micah Seager, Rev. Schuyler Seager, D.C. New York: Phillips & Hunt, 12. Lainattu artikkelissa Quinn, D. Michael 2006: Joseph Smith’s Experience of a Methodist ‘Camp Meeting’ in 1820. Dialogue Paperless E-Paper 3, 20. joulukuuta 2006, 3.
(22) Butler: Christianizing the American People, 268–69. Backman, Awakenings in the Burned-over District.
(23) Wigger: Taking Heaven by Storm, 3–6.
(24) Walters: New Light on Mormon Origins, 62, 76.
(25) Michael Brownin halussa olevat Benajah Williamsin päiväkirjat. Philadelphia, Pennsylvania (alkuperäinen [englanninkielinen] kirjoitusasu säilytetty).
(26) Anderson, Robert D. 1999: Inside the Mind of Joseph Smith: Psychobiography and the Book of Mormon. Salt Lake City: Signature Books.
(27) Backman: Awakenings in the Burned-over District, 309; Bushman: First Vision Story Revived, 85.
(28) Walters: New Light on Mormon Origins, 69.
(29) Dodge, Samuel: Dean C. Jesee, James B. Allen (27.7.2009), Richard L. Anderson (29.7.2009), Larry Porter (30.7.2009), Richard L. Bushman (31.7.2009), Milton V. Backman Jr. (12.8.2009). Samuel Dodgen tekemät haastattelut. Nauhoitukset ja puhtaaksikirjoitukset ovat tekijän hallussa.
sivu 5
Epäilyn hermeneutiikkaa
Kriitikoiden a priori varmuus siitä, että näkyä ei koskaan tapahtunut siten kuin Joseph sanoi sen tapahtuneen, ei ole historiallinen tosiasia, joka perustuu todistajien antamiin todistuksiin tai tekstiin perustuvaan näyttöön. Pikemminkin nuo lujat uskomukset heijastavat kunkin kriitikon harrasta ja harkittua uskomusta siitä, mikä oli mahdollista. Heidän sitoutumisensa skeptisyyteen Josephin kuvaileman tapaisia yliluonnollisia ilmiöitä kohtaan esti heitä uskomasta mahdollisuuksiin, joita historialliset kertomukset tarjoavat. Toisin sanoen, kaikilla epäuskoisten selityksillä on yhteinen hermeneutiikka - epäilyn hermeneutiikka, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa yksinkertaisesti Josephin lausuntojen tulkintaa skeptisesti ja haluttomuutta uskoa siihen, että hän saattaisi kertoa totuuden. Eräs historioitsija sanoi, että hän ei voinut uskoa ensimmäisen näyn selontekoihin, koska ne olivat "subjektiivisia", ja että oli hänen tehtävänsä selvittää, mitä todella tapahtui. Mutta miten tämä skeptikko voi löytää totuuden, ollessaan haluton uskomaan ainoaa silminnäkijää tai henkilökohtaisen ilmoituksen prosessia?
Tällaiset historioitsijat olettavat omaavansa jumalan kaltaisia kykyjä, samalla kieltäen sekä Jumalan kyvyn välittää totuutta että oman kykynsa vastaanottaa sitä. He eivät näytä ymmärtävät syvällistä ironiaa siinä, että he korvaavat historiallisten todistajien subjektiivisuuden omallaan. Kutsun heidän menetelmäänsä "subjektiivisuudeksi korotettuna toiseen potenssiin". He hylkäävät historiallisia asiakirjoja ja rajoittavat vakavasti mahdollisia tulkintoja määritellessään ennakkoon, että Josephin kertomus ei ole uskottava.
Huomattavan todistusaineiston löytäminen leirikokouksista ja herätysliikkeistä sekä vuonna 1819 että 1820, Palmyrassa sekä sen ympäristössä, ja erityisesti Josephin kuvaamalla laajemmalla alueella, ei muuttanut väitettä, jossa Wesley Walters edelleen pysyi. Mitä todisteita sitten paljastuikin, hän selitti ne alkuperäisen päätelmänsä mukaisesti. Hän päätti olla näkemättä käsillä olevia mahdollisuuksia niiden osalta, jotka lähestyvät Josephin selontekoja pyrkimyksenään selvittää saattaisiko hän mahdollisesti kertoa totuuden.
Niille, jotka haluavat lukea Josephin selontekoja epäilyn hermeneutiikan näkökulmasta, valinnaksi jää pysyä tulkinnassa, että Joseph kehitteli "jotain puoliksi muistamaansa unta" tai keksi näyn "pelkkänä sepitelmänä". (31) Nämä eivät ole historiallisia tosiasioita. Ne ovat skeptisiä tulkintoja siitä tosiasiasta, että Joseph raportoi nähneensä näyn. On muitakin tapoja tulkita tuo tosiasia. Itse asiassa useille tutkijoille, jotka ovat tutkineet näyn selontekoja vuosikymmenten ajan ja julkaisseet uraauurtavia havaintoja, on yhteistä "luottamuksen hermeneutiikka", kuten eräs heistä asian ilmaisee. (32)
Skeptikkojen kanssa samaan johtopäätökseen päätyy, jos jakaa heidän käsityksenä tosiasioiden merkityksestä. Kuitenkin, jos pitää mielensä avoinna, muut merkitykset ovat mahdollisia samoille tosiasioille. Ahdasmielisyyden vaara on yhtä todellinen uskoville kuin skeptikoille. Monet uskovat näyttävät aivan yhtä todennäköisesti lähtevän liikkeelle ennakkoon omaksumistaan mielipiteistä, sensijaan että haluaisivat kulkea Josephin selontekojen johtamaa tietä. Monien uskovien järkeilyprosessi ei eroa Fawn Brodien menettelystä. Monet olettavat esimerkiksi, että Joseph ilmeisestikin olisi kertonut perheelleen näystä välittömästi, että hän olisi kirjoittanut sen muistiin heti, että hän ymmärsi koko sen sisällön täydellisesti tai johdonmukaisesti läpi vuosien, että hän aina muistaisi tai kertoisi tarkalleen saman tarinan, ja että se aina tallennettaisiin ja jaettaisiin samanlaisena. Kuitenkaan todisteet eivät tue mitään näistä oletuksista. Valitettavasti joistakin uskovista tulee epäilijöitä pikatoimituksella, kun he, saadessaan tietää Josephin ensimmäisen näyn useista selonteoista, huomaavat että heidän omat oletuksensa siitä, mitä olisi tapahtunut, jos Joseph olisi puhunut totta, eivät saa tukea historiallisista lähteistä. Kuitenkin lähemmin tarkasteltuna ja uusimpien havaintojen valossa juuri ne ongelmat, jotka jossain vaiheessa saatettiin nähdä Josephin näkijäkokemusten aitoudelle koituvina haasteina, osoittautuvatkin häntä puoltaviksi seikoiksi.
Sivun 5 viitteet:
(30) Lainattu teoksessa Welch ja Carson: Opening the Heavens, 17–29.
(31) Brodie 1995: No Man Knows My History, 25.
(32) Dodge: Bushmanin haastattelu.
Skeptikkojen kanssa samaan johtopäätökseen päätyy, jos jakaa heidän käsityksenä tosiasioiden merkityksestä. Kuitenkin, jos pitää mielensä avoinna, muut merkitykset ovat mahdollisia samoille tosiasioille. Ahdasmielisyyden vaara on yhtä todellinen uskoville kuin skeptikoille. Monet uskovat näyttävät aivan yhtä todennäköisesti lähtevän liikkeelle ennakkoon omaksumistaan mielipiteistä, sensijaan että haluaisivat kulkea Josephin selontekojen johtamaa tietä. Monien uskovien järkeilyprosessi ei eroa Fawn Brodien menettelystä. Monet olettavat esimerkiksi, että Joseph ilmeisestikin olisi kertonut perheelleen näystä välittömästi, että hän olisi kirjoittanut sen muistiin heti, että hän ymmärsi koko sen sisällön täydellisesti tai johdonmukaisesti läpi vuosien, että hän aina muistaisi tai kertoisi tarkalleen saman tarinan, ja että se aina tallennettaisiin ja jaettaisiin samanlaisena. Kuitenkaan todisteet eivät tue mitään näistä oletuksista. Valitettavasti joistakin uskovista tulee epäilijöitä pikatoimituksella, kun he, saadessaan tietää Josephin ensimmäisen näyn useista selonteoista, huomaavat että heidän omat oletuksensa siitä, mitä olisi tapahtunut, jos Joseph olisi puhunut totta, eivät saa tukea historiallisista lähteistä. Kuitenkin lähemmin tarkasteltuna ja uusimpien havaintojen valossa juuri ne ongelmat, jotka jossain vaiheessa saatettiin nähdä Josephin näkijäkokemusten aitoudelle koituvina haasteina, osoittautuvatkin häntä puoltaviksi seikoiksi.
Sivun 5 viitteet:
(30) Lainattu teoksessa Welch ja Carson: Opening the Heavens, 17–29.
(31) Brodie 1995: No Man Knows My History, 25.
(32) Dodge: Bushmanin haastattelu.
sivu 6
Kohti kohteliasta vuoropuhelua
Kohti kohteliasta vuoropuhelua
Richard Bushman oli juuri vastaanottanut arvostetun historioitsijoiden Bancroft-palkinnon, kun hän vastasi kohteliaasti ja kauniisti pastori Waltersille. Kun kysyin häneltä, miksi hän valitsi tällaisen menettelytavan, Bushman sanoi: "Yksinkertaisesti sen vuoksi, että ylenkatseen osoittaminen vastustajaa kohtaan ei koskaan taktisena keinona palvele hyvin minkäänlaisessa kiistassa. Se saattaa saada vierelläsi olevat ihmiset iloitsemaan ja sanomaan: 'Potkaise heitä vielä kerran'. Mutta mitä niihin tulee, jotka ovat välimaastossa, jotka yrittävät päättää mikä totuus on oikea, sinä vain vieraannutat heitä, sinä vain ajat heidät vastustajasi käsiin." (33) Silloin tällöin, pyrkiessään puolustamaan uskoaan, myöhempien aikojen pyhät ovat reagoineet vihamielisesti Josephin näyn arvostelijoita kohtaan. Jos joskus onkin ollut sopiva aika sellaiseen vastakaikuun, se on nyt mennyt ohitse.
Me olemme nyt riittävän kaukana taistelurintamasta, niin että voimme vastata vähemmän puolustuskannalta ja yrittää sen sijaan vastata niiden tarpeisiin, jotka eivät ole valinneet kantaansa. Vaikka olen eri mieltä Fawn Brodien, pastori Waltersin ja Josephia toruneen metodistisaarnaajan a priori oletuksista ja historiallisista tulkinnoista, voin eläytyä näiden ihmisten asemaan. Olisin hyvinkin saattanut vastata kuten he tekivät, jos omat olosuhteeni olisivat erilaiset. Saarnaajan ja pastorin vastaukset eivät todellakaan kovinkaan paljon eronneet monista myöhempien aikojen pyhien toteuttamista mormonismin puolustustoimista. Kukin näistä arvostelijoista on haavoittuva ihminen, kuten me muutkin. He tekivät kovasti työtä selvittääkseen kuinka suhtautua Joseph Smithin ensimmäiseen näkyyn. Haluan kohdella heitä aivan samalla tavoin kuin haluaisin heidän kohtelevan minua - ja niin kuin Joseph opetti Apuyhdistyksen sisarille Nauvoossa. Heille hän sanoi: "Mitä lähemmäksi pääsemme Taivaallista Isäämme, sitä taipuvaisempia olemme suhtautumaan myötätuntoisesti hukkuviin sieluihin; meistä tuntuu, että haluamme nostaa heidät harteillemme ja heittää heidän syntinsä selkämme taakse. ... Jos haluatte, että Jumala on laupias teitä kohtaan, niin olkaa laupiaita toinen toistanne kohtaan." (34)
 |
| Kuva: E. Kennedy. Erica arborea. |
(33) Dodge: Bushmanin haastattelu.
(34) Puhe 9. 6. 1842, Nauvoo, Illinois. Ks. A Record of the Organization and Proceedings of the Female Relief Society of Nauvoo, 61–64, LDS Church Archives. Myös teoksessa History of the Church, 5:23–25; sekä Ehat, Andrew F. ja Cook, Lyndon W. 1980: The Words of Joseph Smith: The Contemporary Accounts of the Nauvoo Discourses of the Prophet Joseph. Provo, UT: Religious Studies Center, Brigham Young University, 122–24. Suomenkielinen asu on lainattu teoksesta Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith. 2007. Intellectual Reserve Inc., luvut 37 ja 39.
Sivun luonto-, maisema- ja taidekuvat ovat somisteita, ne eivät liity tekstiin. Kuvaaja: Eeva Kennedy.
Suomennos: Markku Lorentz